Baseball5 nuorten EM-kilpailut järjestetään Euroopan liiton (WBSC Europe) alaisuudessa Clermont-Ferrandissa 29.10. – 2.11.2024. Päävalmentaja Saku Komulainen on nimennyt joukkueeseen viisi tyttö- ja kolme poikapelaajaa Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian pesäpallolinjan opiskelijoista. Valmistautuminen kisoihin aloitettiin alkuvuodesta ja karsintojen kautta paikkansa joukkueeseen lunastivat Elina Huttunen, Nelly Kiiski, Nelli Kilpi, Tiia-Maria Veikanmaa, Siiri Mäenpää, Reino Heikkinen, Samuli Larinen ja Timo Kilpiniemi.
Turnaukseen osallistuu kolmetoista maata ja joukkueet on jaettu kahteen lohkoon. Alkusarjan aikana Suomi kohtaa Turkin, Romanian, Puolan, Liettuan, Italian ja Saksan. Lohkon kolme parasta pääsevät pelaamaan jatkosarjaan ja loput joukkueet jatkavat alkusarjan jälkeen sijoitusotteluita.
Joukkue tulee yllättämään kisoissa ja puolustuspeli tulee olemaan vahvuutemme kertoo, päävalmentaja Saku Komulainen. Maajoukkueessa edustaminen ja kansainvälissä kentillä pelaaminen on akatemian nuorille hieno mahdollisuus. Mielenkiintoista on nähdä miten akatemian urheilijat vertautuvat Euroopan baseball, softball ja baseball5 nuoriin. Joukkue on innoissaan lähdössä matkaan ja kohti uutta seikkailua.
Vitonen on noussut todella nopeasti arvostetuksi lajiksi Olympialiikkeen sisällä ja sen on jo nyt valittu mukaan 2026 Dakarin nuorten Olympiadeihin. Aikuisten maajoukkueen menestys viimevuoden EM-kilpailussa (seitsemäs) lyhyen harjoittelun jälkeen luo uskoa VRUA:n akatemian nuorten menestymisen mahdollisuuksiin. Näillä näkymin turnauksen finalistit saavat edustusoikeuden MM-kisoihin ja Dakarin nuorten Olympiadeihin, toteaa Suomen Pesäpalloliiton Baseball ja softball lajivastaava Ville-Herman Saarman.
Mikä Baseball5 ”vitosen” kustannukset ovat alhaiset ja pelaamiseen tarvitaan periaatteessa vain pallo ja noin 21 metrin tila kanttiinsa. Baseball5 on nopeatempoinen sekajoukkuein pelattava peli. Kentällä on yhtä aikaa viisi (5) pelaajaa. Yleensä joukkueet kostuvatkin neljästä nais-ja neljästä miespelaajasta ja 1-2 valmentajasta. Laji toimii niin huippu-urheilunakinkuin myös nuorten koulu-ja kerhopelinä, sillä lyöminen tapahtuu pelaajan omalla kädellä ja kiinniottaminen opetellaan tekemään paljain käsin.
Turnauksen kaikki ottelut ovat katsottavissa www.baseballeurope.tv ja turnauksen tilastot, taulukot ja liveseuranta osoitteessa https://www.wbsceurope.org/…/youth-baseball5-european…/home
Suomen nuorten kisamatkaa ovat mahdollistamassa:
- Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia
- Sotkamon Lukio
- OP Kainuu
- Vuokatin Huippu-urheiluviikko
- SuperPark Vantaa