
Federation Cup Qualifiers -turnauksen päätöspäivä Unkarin Jánossomorjassa toi vielä yhden suomalaisvoiton lisää.
Turnauksen suurin anti oli kuitenkin se, että suomalaisen baseballin nähtiin ottaneen selviä kehitysaskelia. Molemmat suomalaisjoukkueet nappasivat turnauksessa kaksi voittoa.
Erityisesti lyöntipeli on kehittynyt merkittävästi, ja joukkueista löytyy nyt myös muutamia kansainvälisellä tasolla pärjääviä syöttäjiä. Yhden tai kahden laadukkaan syöttäjän lisäys olisi voinut nostaa molempien joukkueiden sijoituksia vieläkin korkeammalle.
Päivän ensimmäisessä ottelussa Puumat Baseball Helsinki otti vakuuttavan 20–7-voiton Romanian Thunder Wolvesista ja varmisti näin viidennen sijan kahdeksan joukkueen turnauksessa. Tampere Tigers oli voittanut saman joukkueen alkusarjassa juoksuin 4–2.
Pronssiottelussa Tampere Tigers taisteli ansiokkaasti norjalaista Kristiansand Sunsia vastaan. Ottelu pysyi tasaisena aina kuudenteen vuoroon asti, jolloin Suns onnistui tekemään neljä juoksua. Lopulta norjalaiset veivät voiton lukemin 7–1, mutta Tigersille jäi käteen hieno turnauksen neljäs sija. Alkulohkossa Suns oli voittanut myös Puumat niukasti luvuin 7–6.
Baseball on hyvin kansainvälinen laji, ja ottelut muiden maiden mestarijoukkueita vastaan tarjoavat arvokkaita kokemuksia sekä hienoja elämyksiä. Erityisesti nuorille pelaajille kansainväliset pelit ovat tärkeä mahdollisuus kehittyä. Toivottavasti suomalaisjoukkueet osallistuvat tulevaisuudessa entistä aktiivisemmin kansainvälisiin turnauksiin ja tapahtumiin.


